Viikonloppu vierähti turriseurassa Hauholla. Lauantaina poimin aamuvarhaisella kyytiin Annamrin, Taon ja Huligaanin. Tyttöjen yhden yön reissu tarvitsi niin paljon varusteita, että auto oli niin täynnä, ettei sinne olisi mahtunut yhtään enempää tavaraa, ihmisiä eikä koiria :D Travel light ;o)

Perillä purimme metallihäkin ja Huligaanin autosta pihamaalle ja muutimme maallisen omaisuutemme huoneeseen ennen kuin suuntasimme tottiskentälle. Monia erilaisia ongelmia tahkottiin päivän aikana läpi. Millillä käytiin ensimmäisellä kierroksella läpi vinoa perusasentoa ja loppu leiri sitten keskityttiin siihen surullisen kuuluisaan noutoon.

Kimppakämpässä asuminen sujui erittäin positiivisissa merkeissä. Koirat osasivat olla yllättävän hiljaa yksin huoneessa eikä yölläkään tarvinnut kommentoida mitään. Ja yhteiselo sujui rauhanomaisissa merkeissä. Ei remuttu, eikä räyhätty. Olin positiivisesti yllättynyt. Se mikä ei yllättänyt lainkaan oli majoituksen lämpötila. Edellisestä kerrasta oppineena olin varannut pitkän kerraston, verkkarit ja paksun fleecetakin sekä untuvamakuupussin yövarusteeksi. Aamulla kommentoin, että ei palellut yöllä - oli ihan sopiva....

Koulutuksellisesti saimme Millin kanssa enemmän irti tällä leirillä kuin huhtikuussa ja hyvällä tuurilla näillä keinoilla pääsemme eteenpäin ongelmakohdissamme. Huonolla tuurilla Millin nouto-ongelma sen kuin pahenee... Noh, näillä nyt mennään.

Kotiinpaluu ei sujunut ihan niin positiivisissa merkeissä sillä Tonni oli päättänyt, että elämä ilman Milliä on todellista elämää ja kertoi sen myös palattuamme kotiin. Parit pikku perkeleet ja lauma asettui takaisin oikeaan järjestykseensä... Tykätä ei ole pakko, mutta toimeen on tultava. Parin tunnin päästä muori kuitenkin jo pesi nulikan korvia, joten rauha maassa taas toistaiseksi.

Kuvat: Annamari Aarnio

2534602030070622156S425x425Q85.jpg

2999159950070622156S425x425Q85.jpg

2724863350070622156S425x425Q85.jpg

2748375420070622156S425x425Q85.jpg