Suhteellisen mukavan toipumisjakson jälkeen Tonni pelästytti lauantaina kokemattoman sairaanhoitajansa. Aamulla Tonnin noustessa makuulta sen alta löytyi kahden kämmenen kokoinen verinen tahra. Lähemmän tarkastelun jälkeen totesimme, että haavan alapuolelle kertynyt kudosneste on alkanut vuotaa haavasta. Tässä kohtaa sisar hento valkoinen on todellakin valkoinen jopa naamaltaan ja soittaa ensin Annamarille sitten päivystävälle eläinlääkärille.

Päivystävältä sain rauhoittavat kommentit, että jos haava on muuten siisti eikä punoita, eikä osoita ärtymyksen merkkejä niin hyvin voi odotella viikonlopun yli ja tarkkailla tilannetta. Tonni parka. Haava oli tämän episodin jälkeen erittäin kipeä, eikä koira antanut juuri haavaa katsella ja veren huuhteleminen turkista sai Tonnin itkemään suihkussa. Pari tuntia tämän jälkeen vuoto lakkasi ja haava näytti paremmalle. Myöskin kertyneen nesteen määrä haavan alapuolella oli silmin nähden pienempi. Noh, jo lattialle syntyneistä verisistä tahroista tämän saattoi päätelläkin.

Sunnuntaina jätin hoitsun hommat Jannelle ja lähdin itse Millin kanssa viettämään briardhenkistä ulkoilupäivää Santahaminaan. Harvoin ilman Tonnin tukea ulkomaailmassa liikkuva Milli oli huomattavasti miellyttävämpi lenkkikaveri kuin olin osannut odottaakaan. Ehkä kimppalenkkejä voisi harrastaa useamminkin Cool Ainakin Millin kanssa. Pääsipä Milli lenkin lopuksi pulahtamaan mereenkin, vaikka Peikko olikin vallannut uimapaikan, eikä Milli oikein uskaltanut Peikon kanssa läträtä, vaikka lenkillä tulivatkin juttuun loppuajasta hyvinkin kohteliaasti. Kiitos kaikille mukavasta seurasta!

Tänä aamuna soitto omalle eläinlääkärille vahvisti, ettei Tonnia tarvitse lähteä mihinkään näyttämään ellei oma mielenrauha sitä vaadi. Tilasin kuitenkin lääkärille ajan tikkienpoistoon, että saadaan ammattilaisen mielipide, että haava on parantunut kunnolla ja kaikki on ok. Aamulenkillä Tonni alkoi jo näyttämään sellaisia elkeitä, että sairasloma saisi vähitellen loppua. Muorilla oli sen verran tarmokas ote elämään heti kukonlaulun aikaan  Hymy

Kaulurista ei Tonnin mielestä ole juurikaan haittaa. Sillä saa Milliltä kunnioittavaa kohteliaisuutta eikä se estä normaalia elämääkään:

2888100870070622156S425x425Q85.jpg

2701688110070622156S425x425Q85.jpg

Millikin toki sai luun, vaikkei sairaslomalla olekaan:

2590444270070622156S425x425Q85.jpg