Olin vallan hulppeasti ottanut töistä jopa päivän lomaa, jotta pääsisin etelään. Niinkin etelään, kuin Tallinnaan ja niinkin lämpimissä tunnelmissa kuin -7 C ja 9 m/s tuuli. Lunta vaakatasossa jne. You name it.

Aamulla vääntäydin ylös sängystä jo aikaisemmin kuin tavallisena arkiaamuna ja rupesin valmistautumaan suureen lomaan. Pari tarkistusta netistä, vikojen kamojen pakkaus, koirat pihalle ja itsensä kunnostus ihmismäiseen kuntoon.

Satamaan koukkasimme Jannen kyydillä Annamarin kautta ja onneksi sen verran ajoissa, että ehdimme selvittää ensimmäisen vastoinkäymisen hyvissä ajoin. Annamarin tekemä lauttavaraus oli kuulemma peruttu! Sitä emme tiedä kenen toimesta, mutta näin oli käynyt. Onneksi lautalla oli tilaa ja saimme koko konkkaronkan laivaan ja omaan hyttiin.

Seuraava "ikävä yllätys" oli ahtojäihin juuuttuminen - tosin se ei meidän matkaseuruetta juurikaan haitannut, sillä matkan venyminen ratkaisi toisen ongelman - mitä tehdä koirien kanssa ennen kuin voimme tsekata itsemme sisään hotellilla. Iso kiitos jäänmurtaja Sisun henkilökunnalle ahdingosta pelastamiselle! Tulipahan jotakin uutta pohdittavaakin, sillä mietimme miksi laiva juuttuu ahtojäihin ja miten pieni jäänmurtaja toimii.

Ahtojäistä selviydyttyämme, seuraava ikävä yllätys odotti hotellilla. Olimme varanneet vähän paremman huoneen loman kunniaksi ja saavuttuamme hotellille meidät ohjattiin tavalliseen kahden hengen huoneeseen. Ei siinä mitään, jos olisimme varanneet ko. huoneen olisimme varmasti olleet enemmän kuin onnellisia huoneen tasosta, vaan ei. Tätä me emme olleet varanneet! Ei muuta kuin respaan jututtamaan veli virolaista ja kysymään mikä mättää. Tunnin odottelun jälkeen saimme huoneen jonka luvattiin olevan sitä mitä olimme varanneetkin. Tällä välillä olimme käyneet mm. netissä selvittämässä asioita ja saavuttuamme takaisin huoneelle kuulimme aavemaista ääntä. Milli siellä kaihoisasti kutsui laumaa kokoon - omiin korviin ulvonta kuulosti lähinnä sumutorvelta. Epämieluisalta sellaiselta. Onneksi väärä huoneemme oli historiallisen hotellimme aivan äärisiivessä, joten muutamia minuutteja kestänyt alkukantainen ulvonta tuskin haittasi juuri ketään keskellä päivää - ainakin rehellisesti toivon näin. Tämä olikin onneksi ainoa kerta koko reissulla kun kuulimme mitään koiramaisia ääniä lähtiessämme tai palatessamme.

Selvittelyiden jälkeen saimme muuttaa isompaan huoneeseen, joka mielestämme ei vieläkään ollut ihan sitä mitä olimme varanneet, mutta emme jaksaneet enää inttää. Koirat piti saada ulkoilemaan ja me tarvitsimme ruokaa. Todella pahasti. Jäätävässä kelissä kiertelimme viehättävän vanhan kaupungin sokkeloissa koirien kanssa ennen kuin palasimme hotellille suihkuun ja sittemmin lempiravintolaani syömään.

Vastoinkäymiset hälvenivät kun saimme Bathasarin loistavaksi todettua ruokaa. Jonkin piti sinäkin päivänä onnistua. Ja todellakin onnistui aivan täydellisesti! Vielä lasilliset pubissa ja palasimme koirien luokse tekemään viimeistelyt seuraavan päivän näyttylä varten.

Nättyelyssä Milli oli alo2 ja pn3.  Ja mikä tärkeintä, Milli käyttäytyi aivan täydellisen hienosti. Hyvä tyttö!

Kotimatka sujui hieman helpommin. Vain puolisen tuntia myöhässä ja Janne oli meitä hakemassa satamasta. Olipa ihana päästä kotiin ja pestä reissun pölyt pois. Tonnikin otti meidän vastaan varsin suopeasti, se kruunasi kotiinpaluun.

Annamarille taas kerran kiitos takuuvarmasta hyvästä matkaseurasta! Toivottavasti Tao voi jo paremmin! Ja kiitos Sirulle ja Manelle mukavasta seurasta näyttelypaikalla.

Kuvat lainattu Tiina Haakin albumista, kiitos!