Lapin lomalla sai niin omistajat kuin koiratkin toimintaa. Muutamana aamuna Milli pääsi Jannen kanssa hiihtämään hankikannolla ja näkivät yhdellä näistä reissuista porojakin. Millin mielestä mokomat sarvipäät olivat kerrassaan pelottavia ja matka taittuikin huomattavasti nopsempaan poroista poispäin kuin poroja kohden Kieli ulkona Itse näin porja vain auton ikkunasta eikä tietenkään sillä reissulla ollut puhelimen kameraa kummempaa kuvauskalustoa mukana.

Muuten pelailtiin jäällä lumipalloilla ja frisbeellä. Eräänä iltana pelatessa saatiin elämämme järkytys kun läheiseltä huskyfarmilta alkoi kuulumaan aavemainen ulina ja haukkuminen. Kuulosti ihan siltä kuin meillä olisi ollut satapäinen susilauma kannoillamme. Eihän meillä mitään ollut kannoillamme - lienee farmilla oli huskiloiden ruokinta-aika tai muuta tunteita herättävää toimintaa. Mutta sanotaa vaikka näin, etten ole ikinä kuullut mitään niin selkäpiitä karmivaa ääntä.

Sen lisäksi Milli keksi, että nojatuolissa istuen on hyvä vahtia kotiin palaavaa isäntäväkeä ja muuta mukavaa. Kaiken kaikkiaan todella mukava loma.

img_2166.jpg

Puuvaha Hannukasen lammilla

img_1428.jpg

Lumipallohullu

img_1454.jpg

Mukava asumuksemme

img_1533.jpg

Muori

img_1754.jpg

Muoriso edustalla, nuoriso taustalla

img_1788.jpg

Lumipallohullumpi

img_1825.jpg

img_1853.jpg

Osaa se hullu olla nättikin

img_1891.jpg

Tässä kohtaa kuvaajaa vähän hirvitti...

img_1951.jpg

img_1963.jpg

img_1945.jpg

Tonni ja tärkeä luu

img_1976.jpg

img_2117.jpg

Matkalla Kellostapulille

p1160305.jpg

Frisbeeleikkejä

img_2241.jpg

img_2253.jpg

img_2284.jpg

img_2295.jpg