... on hakutreeneissä. Siellä on mielekästä tekemistä, joka vie ajatukset pois työpaikan yt-neuvotteluista, äidin syöpäklinikan kontrollin tuloksista ja kaikesta muustakin ikävästä. Siellä on iloiset ja aina kannustavat ihmiset. Kiitos teille näistä tunneista, jolloin mielessä oli vain treenit!

Mutta kuinka ollakaan, vaikka näitä ihmisiä niin rakastan, niin silti ne källit keksii. Jos viimeksi olin ihan varma, ettei TAASkaan etukulmissa ole ketään, ja silti oli, niin tällä kertaa luulin olevani parempi hakukoira kuin koirani. Jos laskee, että kaksi on jo ollut vasemmalla puolella rataa, niin pakkohan sen viimeisen maalimiehen on olla toisella puolella. Vaan ei källien keksijöiden mielestä. Ja niin jouduin lunastamaan lupaukseni, että ohjaajaa voitte jalliittaa, koiraa ette. Hienosti teki Milli työnsä ja jopa ensimmäiset risteilyt menivät kehujen kera. Kyllä täältä tullaan, kunhan vaan ohjaaja oppii. Ihan hyvin "toipilaalta", jolta tikit on poistettu 4 päivää sitten.

Tonnin treeni oli tavallinen - tiesin maalimiesten paikat ja näillä mentiin. Tonnilla oli motivaatio ja nälkä kohdillaan. Jokaisella mokella etsittiin vielä maastakin pitkään nakkeja (hei ei ne niin herkulliselta näyttäneet). Rata suoritettiin mallikkaasti ja Tonnille varsin motivoituneesti lämpimästä ilmasta huolimatta.

Olisipa uusia kuvia laitettavaksi, vaan ei. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin...

Muoks. Pakkohan se kuva on liittää, eihän kukaan täällä käy juttuja lukemassa? Laitetaan tällainen viime toissa viikonlopulta, missä Millistä voi suorastaan nähdä säkenöivän älykyyden.