Ilmeisesti joillekin blogin seuraajille on jäänyt hieman hämäräksi mikä ihmeen raksaprojekti meillä on kesän ajan ollut. Epämääräisiä vihjailuja silloin tällöin, mutta ei mitään selkeää raportointia. Korjataanpa erhe nyt kertaheitolla Hymy

Olemme Jannen kanssa remontoineet tätä rivitaloasuntoamme, jossa olemme asuneet nyt kuusi vuotta. Aluksi oli ajatuksena tehdä pieni pintaremontti, koska parketit oli tosi kamalassa kunnossa koirien jäljiltä ja tapetit olivat hieman liian kukertavat makuumme. Projekti sitten lähti käyntiin sillä, että Janne piikkasi toukokuun viimeisenä viikonloppuna parketit yläkerrasta ja alakerran klinkkerilattian. Ja koko porukka muutti vahhemmilleni Järvenpäähän evakkoon, kun he itse lähtivät koko kesäksi mökille. Kaiken kaikkiaan Järvenpäästä käsin käytiin töissä ja "raksalla" 2½ kuukautta ja sen jälkeen muutettiin kaaoksen keskelle takaisin kotiin.

Vieläkään kaikki ei ole valmista, mutta suurin osa kylläkin. Uudet ihanat laattalattiat ala- ja yläkerrassa. Uusi valkoinen väri alakerrassa, yläkerta rauhallista maitokahvin ruskeaa. Parvi sai lähteä portaiden päältä ja tilalle rakennettiin tietokonenurkkaus. Makkarikin sai uuden lattian ja keittiöön laitettiin kaappeihin uudet ovet ja uusi saareke. Eli pienestä pintarempasta tulikin aikamoinen projekti niin työmäärältään kuin hinnaltaankin. Joitakin kuvasia tyydyttämään uteliaisuutta:

Alakerta pommin jäljiltä:

1284379613_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Riisuttu versio portaikosta:

1284379628_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Käytävää:

1284379639_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Epätoivo meinasi iskeä tässä vaiheessa:

1284379648_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olkkarin uutta värimaailmaa:

1284379657_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alakerran valmista lattiaa ja seinää:

1284379672_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Remppareiskojen herkkä hetki portaikon alla:

1284379683_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Makkarin vanhat kukertavat tapetit:

1284379694_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uusi keittiön ilme:

1284379704_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1284379718_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valmis makkari:

1284379728_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tietokonenurkkaus vielä hieman keskeneräisenä:

1284379759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e