Oli tänään, eikä mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ei sinne päinkään. Kaiken kaikkiaan jos olisi uskonut ennakkomerkkejä, niin olisi voinut säästää itsensä kello viiden heräämiseltä, viiden tunnin turhalta autolla ajelulta sumussa ja itsensä häpäisyltä.

Ihan aluksi Milli alkoi treeneissä ennakoimaan kun tulin näytölle. Koira juoksi maalimieheltä vastaan ja hallinta, se vähäinenkin, rakoili muutenkin. Tottiksessa estehyppy kärsi kun Milli rymäytti päin metristä ja lopulta viikkoa ennen koetta minulla oli käsissäni ontuva koira. Tässä kohtaa sitä olisi viisaampi päättänyt, että ei se koe niin tärkeä ole - edes kokemuksen kannalta.

Vaan kyllähän se oli. Ihan kokonaisen 64 tottispisteen edestä tärkeä - maastoon ei jääty, kun ei tulosta olisi kuitenkaan saatu, eikä kerta kaikkiaan jaksanut enää panostaa maksettuun treeniin. Täytyy vain todeta, että ne elementit joiden tiesin olevan puutteellisia, olivat myös sitä, mutta onneksi myös seuraaminen oli aivan järkyttävän huono. Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin loppua kohden koira petrasi ja jäävät oliva erinomaiset ja eteenmeno oli parempi kuin osasin ikinä odottaakaan. Koira eteni nopeasti ja määrätietoisesti (tosin aaaivan vinoon) siihen saakka kunnes sai käskyn, toisella käskyllä meni jopa maahan.

No eipä muuta kuin takaisin sorvin ääreen entistä nöyrempänä.

Tässä yhteydessä haluan kiittää hakuryhmää kaikesta kovasta työstä ja ylimääräisistä treeneistä ennen koetta, vaikka maastoon ei mentykään ja Pialle erityiskiitos tottiksen osalta. Ilman teitä ja teidän kannustusta en olisi ikinä uskaltautunut kokeeseen tänä syksynä. Olette painonne arvosta täyttä kultaa! Kiitos!