Maanantaina minä&Milli käytiin UPJ:n porukan kanssa tottistelemassa ja laitettiin Tonni viimeistä kertaa Jannen kanssa lenkille. Muorikoira kun alkaa olla niin laiska omatoiminen liikkuja, että sitä on pakko liikuttaa remmissä.

Millin kanssa näytettiin vähän salaa harjoiteltuja kaukoja Annamarille. Eivät ne niin hyvin menneet kuin kotona (Kyllä se kotona osaa!  ) mutta tämä olikin eka kerta ikinä kun kaukoja tehtiin kodin ulkopuolella. Toki harjoittelu on ollut ihan liian vähäistä ja epäsäännöllistä, mutta koiralla on haisu mistä on kyse ja nyt vaan lisää toistoja, toistoja ja toistoja. Seuraamissa ei ollut huomautettavaa ja muutenkin Milli oli vallan työskentelynhaluinen ja topakka oma itsensä.

Tiistai aaumuna sitten Janne jätti meidät. Tästä masentuneena en edes tajunnut mennä autolla töihin vaan normaaliin tapaan bussikyydillä. Bussikyydillä tultiin myös kotiin Pian kanssa ja heitettiin hurjat autoon ja matkattiin maalle tarkistamaan Pian ja Nikon tilukset. Ensin tutustuttiin tontiin, joka oli hillittömän iso! ja sitten tottisteltiin. Pakko se on vaan myöntää, että Pian kaikissa koirissa on sitä jotain, mikä omieni tekemisestä puuttuu. Tai Millistä. Tonni on niin omalla tasollaan urpoilussa, että eihän sille tänä päivänä voi tehdä muuta kuin nauraa. Ensimmäinen mitä tarjotaan on päälle hyppääminen ja alleista pureminen. Seuraava on tassun anto - ei  niin hillitysti. Yritä siinä sitten tehdä yhtään mitään kun Pia hirnuu vieressä Tonnille - ja Tonni siitä intoutuu.

Kaikki viisi koiraa siis saivat jonkin tasoise tottikset ja sitten heitin kaupunkilais hurjat vollottamaan tarhaan ja mentiin tutustumaan taloon. Ja mikä parasta - Nikon ruokien ääreen. Tulen oikein mielelläni toistekin, kun pidot olivat niin hyvät. Nikolle iso kiitos makoisasta ateriasta!

Keskiviikkona sentään tajusin, että auto on pihassa, eikä ole pakko sietää rahvaan seuraa julkisissa. Tämä oikeastaan pelastikin päivän. Oli jotenkin niin luxusta istua lämpimään autoon ja ajella töihin radiota kuunnellen

Iltapäivällä kurvasimme postin kautta tekemään tottista ja lenkkeilemään. Selkeästi tämä autollisuus edesauttaa tottistelun ahkeruudessa. On niin helppoa hurauttaa jonnekin tekemään tottista ennemmin kuin kävellä jehoville ja pelätä jonkun tulevan valittamaan ja kärsiä koirien sikailusta. Pitäisiköhän hankkia turriwagoni?

Saapa nähdä jatkuuko tämän viikon tottisputki vielä huomenna. Ehkäpä kun autokin on niin houkuttelevasti taas käsillä. Ja Jannekin tulee kotiin vasta myöhään illalla Unkarista. Pitäisiköhän Jannen käydä enemmän työmatkoilla, jotta tulisi treenattua? Ehkä, mutta Jannen kanssa tulee hoidettua myös se tuiki tärkeä kuntopuoli. Meidän personal trainer.