Aamulla tehdessäni lähtöä SBRy:n TOKOn talkoojoukkoihin tuli pieni mutka matkaan ja sain mennä auttamaan Millin haavan huuhtelemisessa sekä lattian pyyhkimisessä. Koko alakerran lattia oli täynnä veristä kudosnestettä ja käsissä oli kipuilevan oloinen koira. Ei muuta kuin haavaa huuhtelemaan, kuivaamaan ja etsimään vaihtoehtoista vaatetusta, sillä tyylikäs sukkapuku oli aivan kudosnesteestä märkä.

Sydän syrjällään lähdin ajelemaan Espooseen talkoilemaan ja olin kiitollinen siitä, että talouden isännällä on joustavat työajat ja työnantaja. Janne jäi tekemään etäpäivää kotiin ja samalla pitämään potilasta silmällä. Välillä toki piti kysäistä potilaan tilannetta, vaikka tiesinkin, että Milli on nykyään enemmän Jannen kuin minun perään ja varsin tyytyväinen kun elämän ykkösihminen on kotona. Särkylääkkeet onneksi purivat ja Pullero Pena malttoi antaa haavan olla rauhassa.

Voi tätä surua ja murhetta kun toinen on toipilaana! Tässä vaiheessa tulee vaan mieleen, että toivottavasti viime kesäinen ei toistu ja Millin haava parantuisi hyvin. Toivoa sopii että kerrankin ei olisi huono tuuri! Tonnillahan koko viime kesä meni kipeänä kasvaimen poiston jälkeen ja haava repeytyi vielä viikkokausia tikkien poiston jälkeen... Sitä ei kyllä tähän kesään kaivattaisi!